Hylätyssä mielisairaalassa

Hospital Psiquiátrico de Paredes de Coura. Se oli seuraava kohteemme pohjoisen matkallamme Bragan jälkeen, ja jännittävä kohde se olikin. En ole koskaan käynyt missään hylätyissä rakennuksissa ja nössö kun olen, niin vähän jännitti koko reissu. Ei sentään ne kummitukset, mutta kaikenlaiset muut kauhuskenaariot alkaen siitä että katto tippuu niskaan. Enkä tietenkään tajunnut edes varustautua sopivasti... :D Oli taas aivan tajuttoman kuuma päivä, lämpötila lähenteli neljääkymmentä astetta ja mielessä oli vielä edellisen päivän autoreissu, joten pitkien housujen laittaminen jalkaan tuntui hyvin vastenmieliseltä ajatukselta. Laitoin siis shortsit! Vasta paikan päällä tulin todenneeksi, että shortsit eivät ehkä ole se paras vaihtoehto kun tiedossa on pusikoissa rymyämistä.

Yritettiin ottaa paikasta selvää etukäteen, mutta aluksi löytyi aika nihkeästi mitään (varmaa) tietoa. Mennessämme sinne emme tienneet paikasta muuta, kuin että se on rakennettu joskus 1900-luvun alkupuolella ja se on toiminut mielisairaalana. Paikka kuitenkin tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta, kun sen historiasta tietää jotain, joten täytyi pistää googlailutaidot ja portugalintaidot koetukselle tätä postausta varten ja etsiä edes jotain. Lopulta löysin jopa juuri valmistuneen Wikipedia-sivun (tosin portugaliksi), kun selvisi, että paikka on aiemmin ollut nimeltään Sanatório de Paredes de Coura eli paikka ei alunperin ollutkaan mielisairaala vaan tuberkuloosiparantola.

Vanha kuva parantolasta. Tällaiselta se näytti nytkin kun kävimme siellä. Parantolaa ehkä laajennettiin 1950-luvulla, kun potilaiden määrä nelinkertaistui, joten voi olla, että kuva on vasta 1950-luvulta. Rakennus nimittäin eroaa valmistumisvuonna otetusta kuvasta huomattavasti. Varmaa tietoa asiasta ei kuitenkaan ole. Kuva löydetty täältä.

Paikkaa alettiin rakentaa jo vuonna 1919, mutta se valmistui vasta 1934, ilmeisesti rahahuolien takia. Varmaan se 1920-luvun alun lama vaikutti sielläkin. Parantola oli yksityinen ja tarkoitettu rautatietyöntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen. Paredes de Coura valittiin sijainniksi puhtaan ilman takia, sillä sitä pidettiin tärkeänä tuberkuloosista parantumisen kannalta. Paikka tosiaan on aika lailla keskellä ei mitään melko vuoristoisella alueella. Tosin en kyllä tiedä voiko niitä ihan vuoriksi kutsua, mutta toisaalta kukkula taas kuulostaa liian pieneltä. Lähellä on jotain pikkukyliä, mutta ei mitään sen isompaa ja loppumatka taittui kiemuraisia vuoristoteitä pitkin. 

Alunperin parantola oli tarkoitettu 40 potilaalle. Vuoden 1953 lopussa lait kuitenkin muuttuivat ja rautatietyöntekijöiden parantolasäätiö lopetettiin. Tilalle tuli Instituto de Assistência Nacional aos Tuberculosos, jolloin myös parantolan toiminta muuttui. Vuonna 1955 potilaiden määrä oli noussut jo 70:een ja vuoteen 1962 mennessä parantolassa oli jo 200 potilasta.

Tämä kuva on otettu vuonna 1934, valmistumisen aikoihin. Paikka näytti silloin vielä aika erilaiselta, sillä se oli suunniteltu pienemmälle ihmismäärälle.

Itse ihmettelin vähän sitä, miksi rautatietyöntekijöille piti rakentaa omia yksityisiä tuberkuloosiparantoloita. Ehkä heidän työssään keuhkot olivat kovilla ja tuberkuloosi puhkesi herkemmin? Tuberkuloositartunnanhan voi saada vuosikausia ennen kuin oireita ilmenee, sillä Mycobacterium tuberculosis kasvaa hyvin hitaasti ja bakteerit voivat olla lepotilassa pitkiäkin aikoja. Kun immuniteetti heikkenee, esimerkiksi korkean iän takia, pääsee bakteeri lisääntymään ja aiheuttamaan oireita. Ehkä siis rautatietyöläisten keuhkoihin pääsi jotain aineita, jotka sitten heikensivät keuhkoja ja sitä kautta immuniteettiä.

Parantolan myöhemmistä vaiheista ei sitten oikein löytynytkään tietoa, mutta ilmeisesti tuberkuloosipotilaiden vähentyessä paikka muutettiin mielisairaalaksi 1990-luvun puolivälissä. Aika myöhään mielestäni! Tosin en tiedä oikeastaan mitään Portugalin tuberkuloosihistoriasta. Ensimmäiset antibiootit tuberkuloosia vastaan kuitenkin kehitettiin jo 1940-luvulla, ja 1960-luvulla saatiin uusia, entistä tehokkaampia lääkkeitä. Lisäksi tuberkuloosirokotteen suosio kasvoi toisen maailmansodan jälkeen. Tietysti Portugalissa Salazarin diktatuuri varmasti vaikutti lääkkeiden saatavuuteen, joten ehkä se siellä säilyi ongelmana pidempään. Mielisairaalana paikka toimi vuoteen 2002 asti, ja silloin siellä oli pysyvästi 60 potilasta. Sulkemisen jälkeen se on ollut tyhjillään. Ilmeisesti sille on kuitenkin suunniteltu muuta käyttöä, joten voi olla, ettei se enää kauaa seiso tyhjillään.

Jos oltaisiin ajettu suoraan eteenpäin, oltaisiin päädytty Espanjaan asti aika nopeasti!

Jätetään nyt historiaoppitunti taaksepäin ja siirrytään itse asiaan. Bragasta ajoi mielisairaalalle reilun tunnin ja auto oli vähintään yhtä paha sauna kuin edellisenä päivänä. Onneksi siellä ei siis tarvinnut istua sen pidempään. Löydettiin kuitenkin perille yllättävän helposti. Tässä vaiheessa oltiin jo todella lähellä Espanjan rajaa, suunnilleen parinkymmenen kilometrin päässä. Paikka siis todellakin oli pohjoisessa, ja loppumatkasta ei hirveästi muita ihmisiä näkynyt. 

Perille päästyämme totesimme, että sisälle pääsee jopa ilman akrobatiaa, sillä portti oli sopivasti raollaan. Täytyy kyllä myöntää, että en ollut edes vakavissani miettinyt sitä mahdollisuutta, että pitäisi kiivetä portin yli tai jotain yhtä epämääräistä. Näin jälkeenpäin kun ajattelee niin sehän olisi voinut olla ihan tarpeellistakin sisäänpääsyn kannalta. Hylättyjä rakennuksia kun ei ole varsinaisesti tarkoitettu turistikohteiksi.

Perillä ollaan!

Seura muuttaa kaltaisekseen vai miten sitä sanotaan... Mutta paidat eivät silti olleet tarkoituksella yhteensopivat xD Ja kuten näkyy, portista pääsi oikein mukavasti sisälle.

Lähdettiin sitten kamerat valmiina portista sisään ja vaeltamaan kohti rakennusta. Tie ei ollut pitkä, mutta se oli hyvää vauhtia kasvamassa umpeen. Rakennus näkyi hetken päästä etuvasemmalla ja oikealla puolella oli piha-alue kivipöytineen ja -penkkeineen. Puut olivat kasvaneet tuuheiksi neljässätoista vuodessa ja yksi oli jopa kaatunut, joten piha oli aika varjoisa.

Pöydät ja penkit oli jätetty pihalle lojumaan. Joidenkin mielestä varmaan ollut hyvä idea käydä kaatamassa niitä. Kuvan oikealla reunalla on se portilta johtava tie, josta tulimme alueelle.

Tässä se parantola-mielisairaala nyt on! Suuri osa ikkunoista oli jo hajonnut ja ovet repsottivat avoimina.

Rakennuksen sisäänkäynti.

Rakennus oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa oli pääovi ja vastaanotto, joten se oli varmaan parantolan yleistä tilaa. Siellä oli myös keittiö. Toisessa osassa (joka nyt näkyy kuvassa) oli enemmän sellasia potilashuoneiden näköisiä tiloja.

Päätettiin ensin kiertää koko rakennus ympäri ja tutkia paikkoja ulkopuolella ennen kuin mentiin sisään. Rakennuksen takapuolella kasvit olivat vallanneet paikat sen verran tehokkaasti, että sitä tekstin alkupuolella mainittua pusikoissa rymyämistä joutui hiukan harrastamaan, että päästiin edes rakennuksen taakse. Lisäksi koko paikka tuntui kuhisevan ötököitä (newsflash, oltiinhan me kuitekin keskellä ei mitään siellä...). Tässä vaiheessa toivoin kovasti, että olisin laittanut ne pitkät housut jalkaan.

Takaovi pesutiloihin. Tuosta oven vieressä olevasta pusikosta hypeltiin talon taakse.

Tämä kuva on jo rakennuksen takaa. Kellarikerroksessa oli tällainen "parveke" ja joku näköjään jättänyt lepotuolin jälkeensä.

Kurkattiin myös yhdestä ikkunasta sisään.

Kiivettiin noita vasemmalla näkyviä kasvien valtaamia portaita pitkin tuolle "sillalle" ja mentiin siitä sitten sisään.

Talon takaosaa sillalta kuvattuna.

Talon takana oli vielä toinenkin rakennus, mutta sinne emme menneet, koska reitti oli sen verran umpeenkasvanut.

Tästä me mentiin sisään. Toisella puolella näkyy pääovi.

Näytti siltä, että rakennuksessa oli kaksi varsinaista kerrosta ja lisäksi kellarikerros. Me tosin jätettiin se kellarikerros väliin, koska alas menevät portaat näyttivät sen verran epäilyttävän synkiltä etten halunnut ottaa riskiä, että jäädään ikuisesti jumiin rakennukseen... :D Oon varmaan tylsää seuraa tälläisille seikkailuille, kun tätä itsesuojeluvaistoa (=ylivarovaisuutta) kuitenkin löytyy jonkun verran. Kielsin myös Ricardoa menemästä huoneisiin yläkerrassa, koska lattiat näyttivät niin huonokuntoisilta... Mutta ainakin selvittiin elävänä ulos!

Tosin itse meinasin kuolla säikähdykseen, kun mentiin sisälle ja oltiin ehditty sen verran etenemään että nähtiin molempiin suuntiin menevät käytävät ja yhtäkkiä hirveä ryminä kuuluu talon toisesta päästä. Taisin käydä siinä vaihessa päässäni läpi kaikki eri mahdollisuudet äänen aiheuttajalle aina kummituksista toisiin vierailijoihin asti. Jopa ne mahdolliset muut vierailijat tuntuivat kyllä lähinnä pelottavalta ajatukselta, koska emme olleet nähneet ketään matkalla parantolalle ja ajatus siitä, että joku hiippailee paikassa huomaamattamme, tuntui lähinnä karmivalta. Ricardo taisi kuitenkin ottaa tilanteen vähän rauhallisemmin ja huomautti, että oli nähnyt yläkerran ikkuinoissa rikkinäisiä sälekaihtimia, joita tuuli varmaan heiluttaa ja ääni kuuluu siitä. Hyväksyin sitten sen selityksen.

Tämä näky odotti ensimmäisenä kun astuttiin sisään.

Ilmeisesti sairaalassa täytyi olla myös kappeli. Aika outo paikka minusta, katto on niin matalalla ja muutenkin huone ei ole yhtään "kirkkomainen".

Yksinäinen tuoli yksinäisellä sillalla.

Taidettiin olla suunnilleen tässä, kun se ryminä alkoi kuulumaan. Lattia oli aika huonossa kunnossa tässä kohtaa, joten mentiin varovasti seinän viertä pitkin.

Vastaanottotiski. Pyöröovi oli jumissa, mutta siitä pääsi kyllä vielä ulos.

Tuolta ovesta tulimme siis sisään. Huomatkaa "ruusun" terälehdet lattialla. Onkohan jollain ollut romanttiset treffit... :D

Tämä on otettu pääovea ympäröivältä "parvekkeelta". Aika hienot näköalat.

Pääovi lähempää kuvattuna.

Työpöytäkin oli unohtunt paikoilleen. Muistelen kuulleeni, että rakennukseen oli jäänyt jotain potilastietoja vielä paikan sulkemisen jälkeenkin ja tästä oli sitten noussut kohu, kun kuka tahansa pääsee sinne ihmettelemään paikkoja. Nyt ei kyllä näkynyt enää mitään papereita missään.

En kyllä osaa sanoa, mikä tämän huoneen tarkoitus on ollut.

Tyhjiä juomapulloja. Kenenköhän jäljiltä ovat, sairaalan vai sulkemisen jälkeen käyneiden vierailijoiden... Lattioilta löytyi jotain värikästä paperisilppuakin.

Pukuhuone, lieneekö työntekijöiden vai potilaiden. Muutama vaatekin jäänyt jälkeen.

Mukava ikkunaton huone.

Tämä on sitten jo ylimmästä kerroksesta. Ja vasemmalla näkyy myös syypäitä sydänkohtaukselleni.

Emme nähneet varsinaisesti mitään yksityisiä potilashuoneita. Parantolassa oli kuitenkin paljon potilaita, joten ehkä heidät oli sijoitettu näihin "huoneisiin" niin, että samassa tilassa oli monta potilasta.

Yläkerran parveke ja kaunis maisema. Paikka on varmaan ollut ihan mukava paikka toipua sairaudesta.

Kukkulalta näkyi ympäröiviä rakennuksia, joten ihan keskellä ei mitään paikka ei kuitenkaan ollut.

Yläkerran karmiva käytävä.

Rakennuksen toisessa osassa oli hiukan erilaisia huoneita kuin ne toisen osan potilasalueet. Näihin huoneisiin ei uskallettu mennä, koska lattiat näyttivät niin huonokuntoisilta.

Tämä taisikin olla jo alakerrassa. Pääteltiin, että alue on varmaan toiminut keittiönä.

Näitä portaita pitkin olisi päässyt kellarikerrokseen. En halunnut kokeilla :D

Yhteensä vietettiin alueella varmaan sellainen reilu tunti. Sisällä rakennuksessa oli itse asiassa mukavan viileää, vaikka ulkona lämpötila lähentelikin neljääkymmentä astetta. Olin oikeastaan aika yllättynyt, miten huonoon kuntoon paikka oli mennyt vain neljässätoista vuodessa. Onhan se toisaalta pitkä aika, mutta jotenkin kuvittelin, että paikka olisi ollut vieläkin pidempään hylättynä. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, että tuntuu että vuodesta 2002 ei edes ole vielä pitkä aika!

Lähdettiin sitten sieltä ajelemaan takaisin kohti Bragaa ja hotellia. Nähtiin jopa metsäpalo! Siellä tosiaan oli silloin niin kuuma, että metsäpalot olivat saaneet taas lisää intoa.

Sieltä sitä savua pukkaa.

Tästä tulikin aika pitkä juttu, mutta paikka oli niin mielenkiintoinen, että en onnistunut karsimaan kuvia tämän enempää... :D Jännä reissu oli ja ehdottomasti haluan mennä katsomaan muitakin hylättyjä paikkoja!