torstai 8. syyskuuta 2016

Lomalla

Kesätyöt on ohi ja vihdoin oli loman aika, joten minäpä suuntasin nokkani kohti Portugalia. Nyt olen ollut täällä viikon ja päässyt nauttimaan helteistä (tosin ihan niin kuuma ei olisi tarvinnut olla) ja viettämään aikaa Ricardon kanssa. Taas on tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista, joten piti tämäkin blogi herättää eloon. Ekat päivät menivät ihan lähistöllä pyörimisen ja vaihdon muistelun merkeissä. Lissabon on kyllä ihan yhtä ihana kuin muistinkin.



Aloitettiin sunnuntai museokierroksella, sillä suuntasimme ensimmäiseksi ilmailumuseoon. Oli kuukauden ensimmäinen sunnuntai, joten museot olivat ilmaisia.

Käytiin ilmailumuseossa ja joka puolella ympärillä oli auringonkukkia! Ikinä en oo nähnyt yhtä paljon niitä samaan aikaan.

Museossa oli aika erikoisiakin lentokoneita.
Museosta lähdettiin sitten ajelemaan ympäriinsä. Käytiin ensin Sintrassa vähän kävelemässä, lämpötila oli sellaiset 30 astetta. Sitten ajeltiin Azenhas do Mar -nimiseen rannikkokylään ja kun noustiin ulos autosta, tuntui kun olisi yhtäkkiä tullut talvi! Lämpötila oli enää n. 20 astetta ja meri peittyi sumuun. Oli aika erikoinen kokemus! Sitten taas kauempana rannasta lämpötila oli lähemmäs 30 astetta.

Kaiteen toisella puolella on pitkä pudotus mereen.

Azenhas do Mar

Käytiin myös rannalla ihailemassa aaltoja. Täällä oli sentään vähän lämpimämpää kuin Azenhas do Marissa mutta silti aika vilpoisaa.
Rantojen jälkeen noustiin katselemaan maisemia Peninhaan. Sieltä näkyi kivasti rannikkoa ja muutenkin lähistön kyliä.


Merellä näkyi matalalla tuollainen pilvimuodostelma, oli aika erikoisen näköinen.

Lisää maisemia.
Maanantaina lähdettiin sitten pohjoiseen pariksi päiväksi katselemaan uusia paikkoja, nimittäin Bragaa ja Guimarãesia. Käytiin myös hylätyssä mielisairaalassa. Näistä kuvia myöhemmin.

Tämä blogi ei taidakaan vielä olla ihan kuollut ja kuopattu, sillä näyttää vahvasti siltä, että muutan tammikuussa takaisin Lissaboniin. Jos kaikki sujuu hyvin, olisi tarkoitus tehdä diplomityö samaan yliopistoon, jossa olin myös vaihdossa :3