(...ja siitä, miten Harry Potter liittyy Portugaliin)
Hups, pääsi taas vähän venähtämään tämä postausten väsääminen. Koulu ei näköjään ole sellainen aihe, josta alkaisi kauhean innokkaasti kirjoittamaan... Täällä alkaa pikkuhiljaa olla sen verran arkista, että postattavien asioiden määrä tuntuu jo aika vähäiseltä. Mutta kai sitä voisi jotain kuvia tännekin laittaa, vaikka omasta mielestä ne ehkä ovat arkisia.
Nyt ajattelin kertoa vähän koulusta ja käymistäni kursseista. Kouluni on tosiaan Lissabonin yliopiston alainen Instituto Superior Técnico, jonka kampusalue on pääasiassa Alamedassa, vain pari kilometria asunnoltani. Laiskuus kuitenkin iskee aina välillä, ja joskus (aika usein) menen mieluummin bussilla kuin kävellen. Sen verran huomioita olen täällä ollesani tehnyt, että bussit ovat kaikkea muuta kuin luotettavia. Täällä ei ole mitään pysäkkiaikatauluja, tosin joillakin pysäkeillä on sellaiset taulut, joista näkee, milloin seuraava bussi tulee (tai milloin sen pitäisi tulla, aina ne eivät nimittäin tule).
|
Tällaisia löytyy välillä pysäkeiltä. |
Toinen vaihtoehto on lähettää pysäkin numero tekstiviestinä, jolloin vastauksena tulee samat tiedot kuin mitä taulussa lukisi, jos sellainen olisi. Aina nämä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, tänäänkin istuin pysäkillä varmaan 20 minuuttia, ja sinä aikana seuraava bussi oli ensin 10 minuutin päässä ja lopulta 5 minuutin päässä. Menin sitten lopulta toisella bussilla. Niitäkin tuli sitten kaksi samaan aikaan... Lisäksi välillä tulee busseja, joita ei näy missään aikatauluissa.
Mutta takaisin aiheeseen! IST:tä pidetään Portugalin parhaimpana insinöörikouluna ja kurssit ovat todella tasokkaita ja tuntuvat välillä aika vaikeiltakin. Ei ole varaa laiskistua siis. Oppilaat puhuvat englantia vähintään yhtä hyvin kuin suomalaiset, koska täällä kaikki maisterivaiheen kurssit ovat englanniksi. Lisäksi porukka tuntuu todella fiksulta, välillä tulee itselle ihan tyhmä olo siellä istuessa...!
|
Salaa napattu kuva yhdestä luokkahuoneesta (ennen tunnin alkua). |
Jouduin tekemään learning agreementin ennen tänne tuloa ja minun piti valita kurssit, jotka aion täällä ollessani käydä. Kaikki ei kuitenkaan (tietenkään) mennyt niin kuin olin alunperin suunnitellut, joten jouduin vaihtamaan joitakin kursseja päällekkäisyyksien takia tai ihan vaan sen takia, että minulla ei ollut vaadittuja esitietoja kurssille. Loppujen lopuksi kurssien valinnat kuitenkin menivät ihan hyvin. Alussa peloteltiin, että kursseille ei ehkä mahtuisi jne, mutta ainakaan minun tapauksessani tätä ongelmaa ei ollut.
Otin siis viisi kurssia, joista yhteensä tulisi noppia 28. Noppia taitaa kuitenkin tulla vain 22, koska yksi kursseista oli turhan vaikea ja työläs. Seuraavaksi vähän tarkempaa tietoa kursseista.
Cell and Tissue Engineering: Tästä kurssista tykkään, alussa oli paljon solubiologiaa, solujen välistä signalointia ja sellaista, joka tuntui kyllä hieman hankalalta. Yksityiskohtia oli paljon ja vauhti oli aika huimaa. Tiedossa siis paljon lukemista ennen tenttiä... Viime aikoina kurssilla ollaan keskusteltu mm. kantasoluista ja nisäkässolujen kasvattamisesta laboratoriossa. Kurssiin kuuluu jostakin tieteellisestä artikkelista tehtävä esitelmä, joten pääsen esiintymään englanniksi! Lisäksi pääsemme labraan ihmettelemään solujen kasvatusta ihan livenä.
Food Technology: Tämä kurssi käsittelee nimensä mukaisesti ruoan valmistuksen teknistä puolta. Kurssiin liittyy myös kolme field trippiä, joista ensimmäinen oli jo ja suuntautui Cerealiksen tehtaalle täällä Lissabonissa. Cerealis valmistaa jauhoja ja jauhoista tehtäviä tuotteita ja saimme aika yksityiskohtaisen kierroksen tehtaassa ja pääsimme näkemään, miten jauhoja valmistetaan ihan alusta saakka aina pakkaamiseen asti. Vielä edessä on retket Monlizin (jäädytettyjä vihanneksia) ja Sicasan (liha) tehtaille.
|
Vähän haastetta taselaskuihin! Suurin osa Food Technology -kurssin materiaalista on portugaliksi, mutta opettaja onneksi puhuu englantia. Ja portugalin ymmärtäminenkin sujuu jopa välillä ihan ok, varsinkin kun teknisessä sanastossa monet sanat muistuttavat englanninkielisiä vastineitaan. |
Molecular and Cellular Microbiology: Tämäkin kurssi on todella mielenkiintoinen. Kurssilla mennään jo todella syvälle yksityiskohtiin ja siksi tämäkään kurssi ei ole ihan mikään helppo. Kurssilla käsitellään kaikenlaista alkaen quorum sensingistä, transkription säätelystä ja antibioottiresistenssin muodostumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä aina efluksipumpuista lähtien. Tälläkin kurssilla on esitelmä.
|
Molecular and Cellular Microbiologyn esitelmän aihe. |
Nanotechnology: Tästä kurssista en tykkää yhtään, kurssilla ei ole koetta vaan arviointi perustuu viikoittaisiin todella vaikeisiin kotitehtäviin. Luennoilla käynnistä ei niiden tekemisessä ole mitään apua...
Lisäksi minulla on portugalin intensiivikurssi, joka kestää 1,5 kk ja on maanantaista perjantaihin klo 19-21. Kurssi on ihan kiva, mutta vähän turhan helppo. Yritin vaihtaa tasokkaampaan ryhmään, mutta se ei enää onnistunut. Olen sitten opiskellut itse asioita silloin, jos aiheena on ollut joku itselleni tuttu juttu.
Lopuksi vielä vähän kevyempiä kouluun liittyviä asioita! Niin kun jotkut teistä ehkä tietävät, J. K. Rowling asui Portugalissa (Portossa tosin, ei Lissabonissa) ennen Harry Pottereiden kirjoittamista. Tämän takia Potterit ovat saaneet vaikutteita Portugalista. Aloitetaan koulupuvuista. Täällä ei käytetä haalareita niin kuin Suomessa, vaan vanhemmilla opiskelijoilla on puvut, joita kutsutaan nimellä traje. Pukuun kuuluu jonkinlainen viittasysteemi ja se oikeasti tuo mieleen Tylypahkan asut! Ilmeisesti Rowling on myös kertonut, että vaikutteet Tylypahkan koulupukuun ovat peräisin Portugalista.
|
Ekalla kouluviikolla olo oli kuin Tylypahkassa, kun näitä asuja näkyi vähän jokaisella. |
Oppilaat eivät siis pidä näitä asuja koko aikaa, vaan vain silloin, jos he menevät joihinkin tiettyihin tapahtumiin. Ekalla viikolla he kiusasivat uusia oppilaita nämä asut päällä. Oli kyllä onnellista olla vaihtari ja välttää nämä tervetulorituaalit, joita uusille oppilaille järjestettiin!
Toinen Portugali-vaikute Pottereissa on Luihuisen tuvan perustajan Salazar Slytherinin nimi. Portugalissa vallitsi Salazarin diktatuuri 1930-luvulta aina vuoteen 1974. Tänä aikana vallassa oli António de Oliveira Salazar, demokratialla ei ollut sijaa yhteiskunnassa ja Portugali jäi kehityksestä jälkeen. Vuoden 1974 neilikkavallankumous päätti diktatuurin, ja sen jälkeen Portugali on kehittynyt suurin harppauksin. Salazar oli siis oikein sopiva valinta pahiksen nimeksi Potter-kirjoihin!
Muista Potter-jutuista en ole varma, suurin osa taitaa liittyä Portoon (jonne olen menossa parin viikon päästä), mutta kirjoittelen kyllä niistäkin jos kuulen jotain uutta.
Kävin myös IST:n Tunan (jos muistatte aikaisemmista postauksista) konsertissa, joka pidettiin yhdessä orkesterin kanssa. Oli aika hienoa, vaikka normaalisti kuuntelenkin vähän erilaista musiikkia. Tunat usein esittävät Portugalin kansallismusiikkia fadoa.
|
Konsertissa esiintyi ensin orkesteri yksin ja sitten siihen liittyi IST:n Tuna. |
Yllä hyvin lyhyt videopätkä konsertista. Kuvasin myös yli 2 minuutin pituisen videon, mutta ehkä tämä riittää tänne tällä erää!
Ajattelin, että tästä postauksesta tulisi lyhyt ja voisin laittaa perään myös kaikenlaisia random kuvia, joita olen viime aikoina ottanut, mutta tästä tulikin aika pitkä (ja paljon tekstiä!). Joten parempi jättää loput seuraavaan postaukseen. Saan ensimmäistä kertaa vieraita Suomesta ensi viikolla, kun äiti ja isäpuoli tulevat vierailulle. Täytyy siis keksiä jotain tekemistä ja miettiä parhaat nähtävyydet täällä!